Mihin oletkaan saapunut?
Ratsutalli Wenfier sijaitsee Suomessa, tarkemmin sanottuna aivan Helsingin tuntumassa. Vaikka talli sijaitsee melko lähellä kaupunkia, on ensimmäiselle asuinalueelle usean kilometrin matka. Vaikka matka voi kuulostaa pitkältä, helpottaa sitä kuitenkin bussi pysäkki, joka on vain 500m päässä tallista. Pysäkiltä kulkee useampi bussi, joten tallille on helppo päästä monestakin paikasta.
Vaikka talli melko lähellä Helsinkiä, ei kaupungin melu ulotu tallille asti. Tallialue on peltojen ja metsien ympäröimä. Jossain kauempaa voi nähdä myös vihreitä kukkuloita ja joitakin lampia. Mitä lähemmäksi tallia kulkee, sitä enemmän teitä peittävät erikokoiset kavioiden jäljet ja pian voi jo kuulla jostain hevosen hirnuntaa. Jos uskaltautuu vielä lähemmäksi aukeaa metsän takaa pian upea tallinäkymä rakennuksineen, laitumineen, ratsastuskenttineen ja ennen kaikkea hevosineen!

Tallit
Tallialueeltamme löytyy 3 uudehkoa tallirakennusta. Suurimmassa tallissa (40 karsinapaikkaa) ovat hevoset, keskimmäisessä tallissa (20 karsinapaikkaa) majailevat ponit ja pienin talli (10 karsinapaikkaa) on varattu yksityisille hevosille. Jokaisessa tallissa on tallin hevosmäärään sopivasti pesu- sekä varsomiskarsinoita. Jokaisen karsinan ovet ovat puuvalmisteisia paitsi (kalterit tietty rautaa) ja niissä on liukuovet. Karsinoiden pohjalla käytämme kuivikkeena turvetta. Jokaisesta karsinasta löytyy suolakivi telineineen, ruokakuppi sekä juoma-automaatti.
Karsinoiden ovien vieressä on nimikyltti karsinassa asuvan hevosen mukaan ja koukku, jossa roikkuu hevosen oma riimu, sekä riimunnaru. Koukkujen alapuolelle on kiinnitetty suoja ämpärit, joissa on tarvittavat suojat tai pintelit hevosen jalkoihin. Jokaisessa tallissa on myös oma satulahuone mistä löytyy kaikkien kyseisen tallin hevosten satulat, suitset ja tarvittavat apuohjat hevosten nimillä varustetuilta paikoilta.

Laitumet ja tarhat
Laitumia ja tarhoja on kumpiakin 10. Niiden jaot menevät samalla lailla. 2 tammoille, 2 ruunille, 2 sellaisille oriille jotka tulevat muiden kanssa toimeen ja loput 4 muille oriille. Laitumissa käytössä on sähköaidat ja ruohopohja ja tarhoissa puuaidat ja hiekkapohja. Hevoset tarhataan kahdessa vuorossa, jotta tila riittää.

Ratsastusmahdollisuudet
Tallillamme on loistavat ratsastusmahdollisuudet. Tallialueella on suuri lämmitettävä maneesi josta löytyvät kattavat este- ja koulukalustot. Maneesissa on myös melko tilava katsomo ja siksi se onkin oiva esim. kisojen järjestämiseen.
Valaistuja ulkokenttiä on myös kaksi. Niistäkin löytyvät koulu- ja estekalustot sekä katsomot. Molemmat kentät ovat hiekkapohjaisia ja toinen kenttä on aidattu. Juoksutusta varten on kaksi aidattua, hiekkapohjaista pyöröaitausta. Talliympäristössä on loistavia maastoreittejä moneen tarkoitukseen. Tavallisten reittien lisäksi on reittejä jotka johtavat järvelle, jossa on mahdollisuus uittaa hevosta, sekä hypätä maastoesteillä kahdella eri maastoesteradalla.

Pähkinänkuoressa
Hevostalli 40 karsina paikkaa
Ponitalli 20 karsinapaikkaa
Yksityistalli 10 karsinapaikkaa
1 maneesi (lämmitetty)
2 ratsastuskenttää
2 juoksutusaitausta
Laitumia 10
Tarhoja 10
2 maastoesterataa
6 muuta maasto reittiä
2 rantaan vievää maastoreittiä
Klikkaa tallin nimeä nähdäksesi pohjapiirustus.

Päiväohjelma

Kello 7:00 Talli auki ja aamuruokinta
Kello 7:30 Aamuvuorolaiset ulos
Kello 8:00 Karsinoiden siivous
Kello 10:00 Ratsastelua ja yleistä siivoilua
Kello 13:00 Aamuvuorolaiset sisään, päiväruokinta
Kello 13:30 Iltavuorolaiset ulos
Kello 14:00-18:00 Valmennuksia, ratsastelua, siivoilua
Kello 18:00 Iltavuorolaiset sisään
Kello 18:30 Karsinoiden siivous
Kello 21.00 Iltaruokinta
Kello 22:00 Talli suljetaan.

Päiväjärjestys on suuntaa antava! Muuna aikana tallilla voi touhuilla vapaasti.

Takaisin etusivulle

Tämä on virtuaalitalli! - This is a simgame stable!
Ulkoasu © Maiju V. 2011
Kuvat: maisema ©PM
Suomenhevonen ©Kopiointisivusto Allow
Connemara©Brenda kopiointisivusto Alegre