Jokainen hevonen ansaitsee oman puunaajan...
Hoitajatoiminta on yksi tallimme merkittävimmistä toimintamuodoista ja siksi sitä pyritään pitämään yllä mahdollisimman aktiivisesti. Tallimme jokaiselle hevoselle otetaan hoitaja ellei hevosen tiedoissa toisin mainita. Jokaiselle hevoselle otetaan vain yksi hoitaja kerrallaan.
Hoitajat huolehtivat hevosen kuntoon liittyvistä tehtävistä ja saavat virtuaalirahaa sen mukaan millaisia hoitokertomuksia kirjoittavat. Tarinoissa arvioidaan mm. tarinan pituus, monipuolisuus ja oikeinkirjoitus. Yhdestä hoitokertomuksesta hoitaja saa 1-10 virtuaalieuroa. Ensimmäisellä hoitokerralla on kuitenkaan kenenkään turha odottaa kymmentä virtuaalieuroa, sillä haluan jättää hoitajille parantamisen varaa ja tavoitteita. Aluksi jokainen hoitaja voi ottaa vain yhden hoitohevosen, mutta jos huomaan erityistä aktiivisuutta hoitamisen suhteen voin myöntää hoitajalle toisenkin hoidokin.
Hoitokertomusten kirjoittamisen lisäksi hoitajat voivat ostaa hoitohevosilleen ja itselleen tavaroita kaupasta. He voivat myös halutessaan osallistua hoitohevosellaan kilpailuihin ja erilaisiin tallilla järjestettäviin tapahtumiin

Hoitohevosen hankinta
Tallillemme voi tulla hoitamaan kuka tahansa iästä, ulkonäöstä tai mistään muustakaan riippumatta. Hevosia löytyy moneen makuun ja jokainen varmasti löytää itselleen mieleisen hoidokin. Hevoset ovat myös eriluonteisia ja -tasoisia, joten ei pidä ajatella olevansa liian huono, sillä varmasti löytyy joku oman tasoon sopiva kauraturpa kaveriksi.
Talli järjestää paljon erilaista toimintaa hoitajille sekä muille kävijöille, siispä tallin hoitajat voivat osallistua hoitohevosillaan erilaisiin tallilla järjestettäviin kilpailuihin ja tapahtumiin. Tallin ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuessa täytyy tapahtuman internet osoite ilmoittaa minulle, jotta voin lisätä mahdolliset sijoitukset hevosen kilpailukalenteriin. Tavaroita hankkiessa kertokaa selvästi tuotteen kategoria, nimi ja väri, jotta osaan tilata mieleisenne tuotteen.
Jokainen kuukausi tallillamme palkitaan kuukauden hoitaja (edellyttää että hoitajia on useita). Arvostelukriteerejä ovat mm. hoitokeromusten määrää ja sisältö, oikeinkirjoitus, monipuolisuus, realistisuus, sääntöjen noudattaminen, sekä tapahtumiin osallistuminen. Kuukauden hoitaja palkitaan 10 virtuaalieurolla, sekä kuukausittain vaihtuvalla tavarapalkinnolla. Sama hoitaja ei voi olla kahta kuukautta peräkkäin kuukauden hoitajana, jotta muillakin olisi mahdollisuus tämä tittelin saavuttamiseen.
Vaikka talli onkin virtuaalinen, huomioi kuitenkin oma tasosi ja hevosen luonne valitessasi hoitohevosta. Ei ole nimittäin mitään järkeä esimerkiksi alkaa hoitamaan suurta kilpailevaa oria, jos ei tarinoissaan osaa ratsastaa ja käsitellä sitä tarpeeksi taitavasti. Jos kokemusta ei ole kertynyt vielä kovin paljoa löytää varmasti joku helpompi polle hoidettavaksi.
Seuraavaksi olisi luvassa ohjeet hoidokin hankkimiseen. Muista myös lukea alla olevat säännöt ja hoitajien tehtävät. Sääntöjen noudattaminen tekee talilla käymisen kaikille mukavammaksi ja hoitajan tehtäviin perehtyminen auttaa sinua ymmärtämään mitä hoitokertomuksissa oikein haetaan.

Ohjeet
1.Lue alla olevat säännöt.
2.Tarkastele "Hevoset" kohdasta tallin hevosia.
3.Etsi hevosista juuri se sinulle sopiva ja mene vieraskirjaan. (Huomioi hevosta valitessasi sen luonne ja hoitoon liittyvät tarpeet, sekä oma hevoskokemuksesi.
4.Kirjoita vieraskirjaan selkeästi mitä hevosta haluaisit hoitaa ja odota vastaustani.
5.Saat alkaa hoitaa hevosta VASTA kun olen vastannut hoitopyyntöösi. Hevosen tietoihin kirjoitan sen nimimerkin, jolla kirjoitit vieraskirjaan. Samalla kun vastaan pyyntöösi teen hevoselle oman vieraskirjan jonne kirjoitetaan hoitotarinat.
6.Aloita ahkera hevosenhoitourasi.

Hoitajien tehtävät
◊ Hoitaa hevosta vähintään kerran kuukaudessa, mutta useamminkin saa. Kirjoitettuasi ensimmäisen hoitotarinasi näen kauanko viimeisimmästä hoitokerrasta on kulunut. Jos hoitajaa ei kuulu kuukauteen tulee varoitus ja jos hoitajaa ei näy vielä seuraavankaan kuukauden kuluessa seuraa erotus.
◊ Hevosten harjaus, pesu, sekä muut ulkonäön huoltoon liittyvät tehtävät.
◊ Hevosen monipuolinen liikutus (ratsastus, juoksutus, kävelytys, uittaminen jne.)
◊ Hevosen varusteiden pesu ja huoltaminen.
◊ Ruokakuppien ja suolakiven puhdistus.
◊ Pienten ruhjeiden ja kuivien suupielten hoito.
◊ Kesäisin hevosen syöttely.

Tallin säännöt
◊ Älä kiroile.
◊ Kirjoita hoitokertomuksiin asiallista kieltä ja kirjoitustapaa käyttäen. EI näin: S4|sink0 h0|t5un?
◊ Älä nimittele tai muuten kiusaa muita.
◊ Toisten nimimerkeillä kirjoittelu on ehdottomasti kielletty!
◊ Älä tapa tai rääkkää hoitsuasi tai erotan sinut välittömästi! Pienet hoidettavissa olevat ruhjeet ovat kuitenkin sallittuja.
◊ Yksi hoitaja saa ottaa aluksi vain yhden hoitohevosen. Jos kuitenkin hoitaja on ahkera voin antaa toisenkin hoitsun.
◊ Jos aiot pitää lomaa tai sinulle tulee joku muu este etkä pääse hoitamaan, ilmoita siitä minulle mielellään ETUKÄTEEN.
◊ Noudata hevosen tiedoissa olevia merkintöjä esim. varusteita tai tarhauksia koskien.
◊ Muista, hevosta käsitellessä työturvallisuus!
◊ Jotta tiedän, että olet lukenut säännöt kirjoita hoitsupyynnön perään "Lupaan hoitaa hyvin"
◊ Ja lopuksi tärkein: NOUDATA SÄÄNTÖJÄ!

Takaisin etusivulle

Tämä on virtuaalitalli! - This is a simgame stable!
Ulkoasu © Maiju V. 2011
Kuvat: maisema ©PM
Suomenhevonen ©Kopiointisivusto Allow
Connemara©Brenda kopiointisivusto Alegre
Koristekuvat ©Kuvaaja ei tahdo nimeään mainittavan