Tervetuloa siis kaikki ratsutalli Wenfieriin!
Wenfier on vuonna 2009 perustettu virtuaalitalli, jossa kasvatetaan este- ja koulupainotteisia ratsuhevosia. Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä ja suorituskykyisiä hevosia ja poneja monenlaiseen menoon. Wenfierin kasvatit tunnistat kasvatusliitteistä Wenfierin (suomenhevosilla) ja FW (connemaroilla ja puoliverisillä).
Talli siis aloitti toimintansa tammikuussa 2009 nimellä Blue Sky, mutta nimi vaihtui Wenfieriksi saman vuoden kesäkuussa. Tallilla ei ollut aloitusvaiheessa myöskään tiettyä kasvatusrotua ja toiminta oli muutenkin todella ratsastuskoulumaista. Nimen vaihduttua kaikki kuitenkin pistettiin uusiksi. Itselleni alkoi seljetä mitkä rodut kiinnostivat eniten siispä aloin keskittyä niiden kasvattamiseen ja kisaamisestakin tuli entistä merkittävämpi osa toimintaa. Myös näyttelyt tms. alkoivat kiinnostaa ja tavoitteet niiden suhteen ovatkin korkealla. Wenfierin kasvatusroduiksi tiensä raivasi suomenhevonen, connemara, sekä erilaiset puoliverirodut (hann, fwb, meckl).
Majoitamme myös erittäin mielellämme yksityishevosia, joille on varattuna oma kymmenen hevosen tallirakennus. Wenfierissä on kokonaisuudessaan kolme tallirakennusta (hevostalli, ponitalli, yksityistalli). Meillä on myös kahden ulkokentän lisäksi suuri lämmitetty maneesi tilavine katsomoineen, joka takaa miellyttävän treenaamisen ja oivat olosuhteet erilaisten kilpailujen ja tapahtumien järjestämiseen. Koko talli alue sijaitsee ihan täällä Suomen maalla hyvien kulkuyhteyksien päässä lähellä pääkaupunkiseutua, mutta kuitenkin tarpeeksi suojassa kaupungin melskeeltä.
Wenfieriin on jokainen tervetullut ikään, sukupuoleen tai kokemukseen katsomatta sillä talli on täynnä erilaisia hevosia ja toimintaa. Jokainen hevosemme ansaitsee oman puunaajan ja rapsuttelijan, joten otamme hevosille hoitajat. Hoitamisesta kiinnostuneille löytyy lisäinfoa tallin "hoitajat" kohdasta.
Nyt kaikki tutustumaan uuden ulkoasun saaneeseen Wenfieriin ja sen hevosiin ja mikäli hoitaminen ei olisikaan mielessä, jätäthän terveisesi vieraskirjaamme!
Wenfier pähkinänkuoressa
◊ Olemme VRL:än hyväksymä talli WENF6083
◊ Kuulumme ratsastusseuraan Wild Riders (WR)
◊ Olemme virtuaalisen connemaraponiyhdistyksen (VCY) kasvattajajäsen
|
Vierailethan myös...
◊ Hacienda ◊ Dakota ◊ Haroldlyn ◊ Oriasema Zefaaj ◊ Aida Connemaras |
◊ Solo ◊ Riiviöt ◊ Hex Stallions ◊ Inverness ◊ Mallaidh Gård |
◊ Tramonto ◊ Sasnak ◊ Tousle Roulet ◊Reed Connemaras - |
|